Anatoli Basin syntyi Leningradissa 1936. Hänen isänsä oli armeijan palveluksessa. Basin sai teknisen koulutuksen ja valmistui Leningradin valtiollisesta insinööri- ja arkkitehti-instituutista. Basinille taidetta opetti 1956-72 Osip Sidlin, jonka vaikutus näkyy hänen töissään. Basinin voidaan katsoa olevan muistin ja myytin tarinankertoja – ei siis ainoastaan taiteilija, vaan myös tietyn perinnön vaalija. Basinin maalauksille tyypillistä on värinkäsittely, jossa valo ja varjo muodostavat syvyyttä väripintoihin. Maalaukset eivät ole todellisuuden imitaatiota vaan maalarin tajuntaa. Basinin maalauksissa tärkeää myös on viiva, joka esittää naisen vartalon ääriviivoja tai asetelman osia pimeydessä. Basinille tyypillisiä ovat filosofiset tai mystiset toivioretket. Hän kurkistaa omaan sieluunsa ja etsii itseään ja tämä etsiminen on hänelle maalaamistakin kiinnostavampaa. Basin on tenhyt useita julkaisuja, joissa hän kertoo prosessistaan ja viljelee lainauksia ja kielellisiä viittauksia. Vaikka hän suosiikin taiteen teorioita, Basin ei halua esiintyä vanhana viisaana miehenä.

Aleksandr Daševski syntyi 1980 Leningradissa. Hän opiskeli elokuva-alaa ja taidetta Repin-instituutissa. Mitä tulee aiheen lähestymiseen ja sen toteutukseen, hän on ainutlaatuinen taiteilija. Hän on maalauksissaan keskittynyt rajalliseen määrään aiheita. Daševski on itse sanonut, että hän ei valitse aiheita, vaan ne valitsevat hänet. Daševskin taiteessa esiintyy urbaani maailma, joka häivyttää rajat kaupungin, esikaupungin ja teollisuusalueiden välillä. Kerrostalot ja tyhjät tontit sulautuvat venäläiseen luontoon. Daševski liikkuu samaan suuntaan kuin 1960–1980-lukujen amerikkalaiset taiteilijat: hän pyrkii pois keskustasta. Runollinen melankolia ja kurjuus on vain siirretty Amerikasta Venäjälle. Autotallien ja hökkelien vieraannuttava anti-estetiikka sekoittuu maalaukselliseen abstraktioon, joka leikkii väreillä, pinnoilla ja tiheyksillä. Daševskin teokset voidaan nähdä maisemien tilkkutäkkinä, teknisinä piirustuksina tai yksinäisten ihmisten unelmina. Teosten monitulkintaisuus ja mysteerisyys ovat niiden kiehtovuuden pääosat.

Jelena Figurina syntyi 1955 Latviassa, tuolloisessa Neuvostoliitossa ja muutti perheensä mukana Pietariin 1963. Kuten monet muuta aikalaisensa, hän oli kiinnostunut taiteesta, mutta opiskeli varman ammatin valmistuen insinööriksi Leningradin ilmailuopistosta. Myöhemmin hän perehtyi kuvanveistoon. Hän liittyi Boris Koshelokhovin taideryhmään, joka edusti uutta radikaalia suuntausta. Eräs Koshelokhovin ryhmän näyttelyistä suljettiin vuonna 1978, koska se oli vallitsevan taiteen vastainen. Myöhemmin Figurina on osallistunut useiden eri taideryhmien toimintaan. Figurina tekee taidetta intohimoisesti, mutta samalla hän tuntee usein epäilevänsä omaa taiteilijuuttaan. Figurinan taidetta on ollut esillä sekä kotimaassa että ulkomailla.

Ilja Gaponov syntyi 1981 Kemerovossa, Novosibirskin alueella Siperiassa. Gaponov opiskeli Ecole des Beaux Arts Pariisissa valmistuen 2004 ja jatkoi opintojaan Pietarissa ja valmistui Mukhinan akatemiasta 2007. Gaponovin monumentaaliset ja yksityiskohtaiset maalauksensa on maalattu bitumilla ja vernissalla, jotka molemmat ovat hiilen louhinnan sivutuotteita. Maalausten suuri koko muistuttaa vallankumousmaalauksia, mutta niiden sisältö on kokonaan nykyaikainen. Hänen tapansa käsitellä aihetta yhdistyy akateemiseen kädenjälkeen ja katsojaa vilpittömästi liikuttaviin kuviin. Gaponov työskentelee sarjoina ja narratiivisina prosesseina. Maalaukset ovat kooltaan elokuvallisia, mutta kohteita on käsitelty pragmaattisesti. Niistä tulee henkisyyden ja moraalisuuden kommentteja.

Vladlen Gavriltšik syntyi Uzbekistanin Termezissä 1929. Hänen äitipuolensa halusi hänen opiskelevan taidetta, mutta Vladlen päätyi opiskelemaan sotilaskouluun 1947 ja Leningradin merisotakouluun 1951. Gavriltšikin tie taiteilijana kuitenkin alkoi Leningradissa hänen lopetettuaan uransa armeijan palveluksessa 1950-luvulla. Hän opiskeli useita taidesuuntauksia ja tekniikoita studioissa ja kulttuurikeskuksissa, vieraili museoissa ja näyttelyissä ja verkostoitui taiteilijoiden kanssa. Gavriltšikin taiteessa suuri vaikuttaja oli Mikhail Tsibasov, Pavel Filonovin lahjakas oppilas, ja vaikutusta on myös naivismilla ja primitiivisellä taiteella. Hänen tekniikassaan näkyy virallinen taidekoulutus. Gavriltšik tekee tyypillisesti yksinkertaisia maisemakuvauksia, asetelmia ja omakuvia. Gavriltšikin teosten yksinkertaisuus on illuusio. Hän käsittelee taiteessaan myyttiä Neuvostoliitosta ja sen kautta ironisesti ihmisten haluja.

Aleksandr Grekov syntyi 1982 Kagulissa, asuu ja työskentelee Permissä. Hän on valmistunut vuonna 2007 Permistä ja pitänyt näyttelyitä vuodesta 2007.

Mihail Ivanov syntyi Leningradissa 1944. Hän piirsi lapsesta asti, osallistui taideopetukseen ja myöhemmin opiskeli Repin-instituutissa. Ivanov on tehnyt taidetta yhteistyössä opiskelukavereidensa Mihail Chemiakinin ja Oleg Grigorievin kanssa. Vuonna 1962 hän opiskeli Repin-instituutissa taidehistoriaa ja 1963 hän piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä ”Zvezda”-lehden toimituksessa. Tämän jälkeen hän meni armeijaan ja suoritti asepalveluksensa Moskovan lähellä. Aikalaistaiteilijoista hän tutustui mm. Kabakoviin ja Roginskiin. 1970-luvulla Ivanovin kodista tuli suosittu näyttelyiden pitopaikka. 1980-luvulla hän maalasi freskoja sekä 1990-luvulla maalausten lisäksi teki grafiikkaa.

Maksim Kajotkin syntyi 1972 Tšeljabinskissä Itä-Uralilla. Hän opiskeli taidetta Sverdlovskissa ja Permissä. Jo nuorena hän kehitti oman tapansa tehdä taidetta. Vuodesta 2003 hän on ollut Permin taideoppilaitoksen rehtori. Kayotkin yhdistää töissään teollistumisen kuvia realistiseen, jopa fotorealistiseen maalaustapaan. Hän välttää ihmisten kuvaamista, jolloin hänen teoksensa muuttuvat tekniikan vanitas-aiheiksi. Maalauksillaan hän muistuttaa, että kukaan ei elä ikuisesti.

Vladimir Komelfo (Vladimir Fomitšov) ja Natalia Melnikova olivat taiteilijapariskunta, joka loi yhteisen tavaramerkin Komelfo. Vladimir Fomitšov syntyi 1953. Hän opiskeli insinööriksi Leningradin koneenrakennusopistossa. Opiskellessaan taidetta hän tapasi Natalia Melnikovan (1961-2003), joka syntyi Leningradissa. Natalia opiskeli taidetta ja johti myöhemmin Nevskin kulttuurikeskuksen taidestudiota. Fomitšovin taustasta johtuen Komelfo on tehnyt monimutkaisia kineettisiä taideteoksia. Vladimir Fomitšov työskentelee nykyään Zoja Norinan kanssa, mutta edelleen nimellä Komelfo. Heidän yhteiset teoksensa on signeerattu nimellä Komelfo ja Norina.

Aleksandr Kosenkov syntyi Amurin alueella 1959. Hän opiskeli teknisiä aineita Novosibirskissä kunnes 1984 siirtyi Natalia Chizhikin oppilaaksi. Kosenkovia inspiroivat jokapäiväiset esineet, kadut, maisemat, sisätilat ja arkkitehtuuri. Vahvat värit ovat hänelle tyypillisiä.

Oleg Lang (1950–2013) syntyi Novomoskovskissa lähellä Tulaa. Hän opiskeli Moskovassa Surikovin taideinstituutissa 1975–1981. Hän liittyi Neuvostoliiton taiteilijaliittoon 1982 ja oli vuodesta 2010 mukana Taideakatemian toiminnassa.

Valeri Lukka syntyi 1945 Porokhovossa. Hän valmistui Repin-instituutista Leningradissa. 1970-luvulla hän muodosti taiteilijaryhmän Vjatšeslav Mihailovin ja Feliks Volosenkovin kanssa. Heille tyypillistä oli maalikerrosten käyttö reliefimäisen vaikutelman saamiseksi. He käyttivät myös kirjallisia viitteitä ja mytologisia hahmoja. Lukan teoksissa on erottuva individualistinen tyyli. Ne ovat hysteerisiä ja ironisia, mutta myös vilpittömiä.

Dmitri Margolin on visionääri, joka näkee muille näkymättömiä asioita. Taideteos ei enää ole vain symboli, johon kieli vaikuttaa, vaan se muuttuu joksikin muuksi. Margolin on valinnut yksinkertaisen kielen taiteen tekemiseen. Hän on kehittänyt teknisen osaamisensa lähelle täydellisyyttä. Ajatus siitä että taide olisi kriisissä, on Margolinista vain tämän hetken muotioikku. Dialogi perinteen kanssa saa taiteilijan tuntemaan sukulaisuutta aiempien mestarien kanssa. Maalaustaide on Margolinille oivaltamisen iloa. Maalaaminen tuo Margolinille mieleen lapsuudesta tutun tuoksun, vahvan kokemuksen jostakin väristä, jopa ruuanlaiton: taide on maun idean ilmentämistä. Studioonsa hän ei päästä yleisöä, sillä hän haluaa säilyttää luovan prosessin hieman salaperäisenä.

Vjatšeslav Mihailov syntyi Stavropolin alueella 1945. Hän opiskeli Repin-instituutissa Leningradissa Jevsey Moisejenkon johdolla. Mihailov, Valeri Lukka ja Feliks Volosenkov muodostivat 1979 ryhmän. Ryhmä sai nimensä kolmen sankarin mukaan. Tyypillistä Mihailovin maalauksille oli pohjustuksen käyttö reliefimäisinä pintoina. Pinnat ja värit kehittyivät sarjoina pitkän ajan kuluessa. Mihailov on pitänyt näyttelyitä 1980-luvulta alkaen sekä Venäjällä että ulkomailla. Hänellä oli yksityisnäyttely Venäläisen taiteen museossa 1995 ja ryhmänäyttely Eremitaasissa 2004. Hänellä on valtiontaiteilijan arvonimi.

Artur Molev syntyi Leningradissa 1969. Hänen moninainen luova tuotantonsa käsittää maalauksia, runoja, animaatioita ja musiikkia. Molev tunnetaan yhteistyöstä Pietarilaisen rockbändin Auktyonin kanssa. Saattaa olla houkuttelevaa nähdä Molevin taide vain lasten piirustuksina, sillä ensi vilkaisulla hänen teoksensa muistuttavat luolapiirroksia tai kouluvihkon laitaan piirrettyinä töherryksinä. Molev on opiskellut Mukhinan taidekoulussa ja Anatoli Zaslavskyn johdolla hän on kehittänyt oman näkemyksensä ekspressionismista. Lapsellisuus ja vilpittömyys, Pietarin maisemat ja kirkkaat värit ovat hänen tavaramerkkejään. Molev asuu nykyään Hollannissa.

Pavel Otdelnov syntyi 1979 Dzeržinskissä Nižni Novgorodin alueella. Hän opiskeli taidetta Nižni Novgorodissa ja Surikovin taidekoulussa Pavel Nikonovin johdolla. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti 1999. Hän on ollut Moskovan taiteilijoiden liiton jäsen vuodesta 2006. Oman taiteellisen työnsä ohella hän toimii kuraattorina.

Ovtšinnikov Vladimir (1941–2015) oli kansainvälisesti tunnetuin nykytaidetta tekevä venäläinen.

Alexandr Rumiantsov syntyi Leningradissa 1951. Hän opiskeli taidetta Andrei Mylnikovin johdolla ja edistyi nopeasti. Valmistuttuaan 1976 hän ryhtyi opettamaan taideakatemiassa ja siirtyi vapaaksi taiteilijaksi 1984. Klassisesta taustastaan huolimatta hän pyrkii maalatessaan spontaanisuuteen ja vapaaseen maalaustapaan. Rumiantsovin maisemamaalauksissa saattaakin näyttää siltä, että maisema ei hallitse taiteilijaa, vaan taiteilija maisemaa. Hänen ekspressionisminsa on erilaista kuin saksalainen tai amerikkalainen ekspressionismi. Siinä ei ole ahdistusta ja tuskaa, vaan se on lyyristä. Rumiantsov muutti vuonna 2000 Saksaan, mutta käy usein Venäjällä.

Inna Skljarevskaja syntyi Leningradissa 1962. Hän piirsi jo lapsena ja aloitti Repinin lasten taidekoulussa, mutta päätyi opiskelemaan draamaa ja kirjoittamaan balettiarvosteluja. 1990-luvulla hän palasi kuvataiteen pariin. Skljarevskajan maalaukset ovat kevyitä ja luonnosmaisia maisemia, usein merimaalauksia, joissa ihmiset sulautuvat maalauksissa osaksi maisemaa. Skljarevskaja on tehnyt taidetta myös osana viiden taiteilijan taiteilijaryhmää.

Pjotr Štšetsov syntyi Leningradissa 1970. Hän opiskeli taidetta jo nuorena ja sai 1990-luvulla mahdollisuuden työskennellä ulkomailla. Štšetsov on tullut tunnetuksi shokeeraavista näyttelyistään, joissa hän on käyttänyt eläviä ja kuolleita eläimiä, kuten kärpäsiä ja yöperhosia. Yllättävien yksityiskohtien lisäksi hänen teoksissaan on puhtaita linjoja.

Juri Sytšov syntyi 1963 Lermontovissa Stavropolin alueella. Hän, ja hänen ystävänsä päättivät lapsina ryhtyä käymään taidekerhossa, vaikka eivät tunteneet olevansa erityisen hyviä piirtäjiä. Sytšovin elämä muuttui, kun hän opintojen myötä tunsikin itsensä taiteilijaksi. Tärkeänä vaikuttajana uralleen hän pitää myös opettajaansa Vjatšeslav Zhuikovia. Sytšov jatkoi opintojaan Nizhny Tagilissa ja Leningradissa. Sytšovin rakkaus Leningradiin ja Pietariin on nähtävissä hänen maalauksissaan. Hänen mukaansa kaupunki ei ole harmaa ja hämärä, ei edes sateella, vaan sille sopivat vaaleat värit, keltaiset talot ja violetit varjot. Taiteilija haluaa maalata omassa studiossaan, luonnossa maalaamisesta hän ei pidä. Sen sijaan hän pitää värikynistä, jotka antavat mahdollisuuden työskennellä nopeasti. Maalauksen ja graafisten elementtien yhdistäminen saa aikaan hänelle mieluisen tuloksen.

Juri Tatjanin syntyi 1963 Lipetskissä. Hän opiskeli siellä insinööriksi ja teki opintojen ohella töitä teatterissa. Hänen taideteoksissaan on eläimiä ja taruhahmoja, kuten merenneitoja, joita hän käsittelee käyttäen omaa ainutlaatuista filosofiaansa. Tatjaninia voidaan pitää naiivin konseptualismin edustajana. Hän on myös näkyvä kulttuurihahmo, joka on perustanut Lipetskiin nykytaiteen keskuksen.

Rinat Voligamsi syntyi 1968 Jermolaevossa Keski-Venäjällä. Hän käyttää taiteilijanimenään sukunimensä Ismagilov sanamuunnosta. Voligamsi opiskeli arkkitehdiksi Ufassa, josta valmistui 1989. Vuonna 1994 hän sai Venäjän valtionpalkinnon ansioistaan taiteessa. Kansainvälistä huomiota hän alkoi saada vuonna 2006 taideteoksestaan *Epävirallinen Albumi*, joka käsitteli provokatiivisesti Leninin ja tämän kuvitteellisen kaksoisveljen Sergein elämää. Voligamsin taideteoksia on monissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa.

Feliks Volosenkov syntyi Ukrainassa Donetskin alueella 1944. Poikana hän unelmoi aikuisena tekevänsä monumentteja. Valmistuttuaan Bakun taidekoulusta Volosenkov pelkäsi, että kuvataiteilijana hänellä ei olisi menestymisen mahdollisuuksia ja opiskeli siksi musiikki-, teatteri- ja elokuvakoulussa. Nämä opinnot vaikuttivat myöhemmin suuresti hänen kuvataiteeseensakin. Vuodesta 1977 alkaen Volosenkov on työskennellyt teatterissa yli 50 ohjelmistossa. Hän on myös kuvataideopettaja. Vuodesta 1984 Volosenkov on pitänyt näyttelyitä Valeri Lukan ja Vjatšeslav Mihailovin kanssa. Heidän ryhmänsä on pyrkinyt taiteen kaanonien kaatamiseen. Volosenkovin ja Lukan taide koettiin aikanaan skandaalisena ja erittäin radikaalina. Vuodesta 1994 he ovat pyrkineet kehittämään ja tukemaan uusia nykytaiteen muotoja. Volosenkov maalaa monimutkaisia rakenteita käyttämällä kangasta, vaahtomuovia, pohjustusta ja akryylimaalia. Lopputuloksena kankaasta tulee eräänlainen teatteriesitys. Ironia ja groteski pidäkkeetön energia ja luonto ovat Volosenkovin taiteen elementtejä.

Anatoli Zaslavski syntyi Kiovassa 1939. Hän valmistui Mukhinan akatemiasta 1965. Zaslavski on impulssiivinen taiteilija, luonnollisten vaistojensa vietävissä, mutta myös teoreettinen guru. Hän puolustaa öljymaalausta ja niin tehdessään vertaa itseään pianistiin, joka on joutunut diskoon ja koittaa pitää yllä improvisaation ja tulkinnan perinnettä. Zaslavskille etusijalla on väri, ja maalaus syntyy ennen näköisyyttä. Hänen aiheitaan ovat ihmiset, kadut, kärryt, aidat ja perunapellot. Zaslavskille tyypillistä ovat lapsellisen piirrosjäljen ja taidon yhdistäminen, ensivaikutelman korostaminen, harkittu reflektio, leikkisyys ja havainnointi. Improvisaatio ja ujostelemattomuus määrittävät hänen taiteensa tuoreeksi. Hän maalaa perhettään, mutta myös runoilijoiden muotokuvia. Mihin hänen katseensa jääkään, muuttuu kohde maalatuksi runoksi. Jokapäiväiset asiat ovat hänelle arjen taikaa.